Uusi suuntautuminen

Uudeksi puheenjohtajaksi 1985 tulleen sädehoito-opin professori Pentti J. Taskisen johdolla Syöpäsäätiön hallitus teki selvän linjanvedon: Syöpäsäätiö saattoi parhaiten toteuttaa tarkoitustaan lisäämällä tukeaan syöpätutkimukselle. Päätös merkitsi säätiön eräiden vanhojen toimintamuotojen lopettamista tai huomattavaa supistamista. Kun päävastuu hoitolaitosten perustamisesta ja ylläpidosta sekä vähävaraisten syöpäsairaiden tukemisesta oli siirtynyt pääosin yhteiskunnan vastuulle, Syöpäsäätiö saattoi suurelta osin luopua näiden tukimuotojen rahoittamisesta. Se tuki kuitenkin edelleen Syöpäyhdistyksen poliklinikkatoimintaa mutta jätti vähävaraisten syöpäpotilaiden tukemisen pääosin rahastojensa, kuten Elin ja Fanny Vikmanin, Eeva Rastaan ja Aleksi Aaltosen rahaston, vastuulle.

Syöpäsäätiöstä tuli Lääkintöhallituksen ja Pirkanmaan Syöpä- yhdistyksen ohella palliatiivisen hoidon tärkeimpiä kehittäjiä Suomessa.

Syöpäsäätiö jatkoi myös symposiumien järjestämistä Tuusulassa, sillä niistä oli muodostunut merkittävä koulutustilaisuus. Se seurasi syöpäalalla tapahtuvaa yleistä kehitystä, mikä näkyi siinä, että se tarttui Syöpäkomitean mietinnössä mainittuun ajatukseen ryhtyä tukemaan terminaalihoidon eli kuolevan potilaan hoidon kokeilun järjestämistä. Tähän oli syytä, sillä kuolevien potilaiden hoitoa ei Suomessa ollut järjestetty juuri lainkaan, ja varsinkin syöpäpotilaiden kohdalla hoi- tojakso saattoi olla pitkä. Syöpäsäätiöstä tuli Lääkintöhallituksen ja Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen ohella palliatiivisen hoidon tärkeimpiä kehittäjiä Suomessa.

Päätarkoituksekseen Syöpäsäätiö asetti kuitenkin tieteellisen tutkimustyön tukemisen, sillä se katsoi Syöpäkomitean tavoin, että Suomen syöpätilanne oli edennyt vaiheeseen, jonka synnyttämiin haasteisiin voitiin parhaiten vastata tehostamalla tieteellistä tutkimustyötä. Syöpäsäätiön tukipolitiikassa suuntaus al- koi näkyä 1986, jolloin hyvin onnistuneen ”Kaikki syöpää torjumaan” -kampanjan tuotosta puolet suunnattiin tieteen tukemiseen. Tämän ansiosta säätiö saattoi alkaa kasvattaa jakamiensa apurahojen määrää.

Syöpäyhdistys teki toimintansa 50-vuotisjuhlan kunniaksi 1986 aloitteen Suomen Syöpäinstituutin Säätiön perustamisesta. Yhdistyksen mukaan syöpätutkimusta tulisi kiireellisesti tehostaa siten, että huippututkijoiden tutkimusmahdollisuudet turvataan niin, että kyetään estämään lahjakkaiden syöpätutkijoiden siirtyminen pysyvästi ulkomaille. Vaikka Syöpäsäätiön hallituksessa oli keväällä 1969 murehdittu sitä, että Syöpätautien Tutkimussäätiön perustaminen mutkisti Syöpäjärjestöjen jo ennestään monitahoista organisaatiota, nyt uuden säätiön perustamisen suhtauduttiin myönteisesti. Syynä oli ilmeisesti se, että järjestöjen päättäjien tietoon oli saatettu lupauksia, että valtiovalta tulisi panos- tamaan syöpätutkimukseen saman verran varoja kuin uusi säätiö saa järjestöiltä.

Kun Syöpäyhdistys, Syöpäsäätiö ja Tutkimussäätiö olivat yhdessä maksaneet Syöpäinstituutin Säätiön 500 000 markan peruspääoman, se merkittiin säätiörekisteriin huhtikuussa 1987. Uuden säätiön, jonka asiamieheksi valittiin Niilo Voipiota Syöpäjärjestöjen pääsihteerinä vuoden alusta seurannut lääketieteen lisensiaatti, valtiotieteiden maisteri Liisa Elovainio, tarkoituksena oli tehostaa Suomessa harjoitettavaa korkeatasoista syöpätutkimusta ja edistää siten syö- pien ehkäisyä ja hoitoa. Kun valtion tuesta puhujat noudattivat vanhaa karjalaista viisautta, ei kerralla kahta hyvää, lupausta ja sen toteuttamista, Syöpäjärjestöt joutuivat muutaman vuoden kuluttua pääasiallisiksi rahoittajiksi.

Suomen Syöpäinstituutin Säätiö sitoutui noudattamaan varainhankinnas- saan herrasmiessopimusta, jonka mukaan suora varainkeräys kansalaisilta oli Syöpäjärjestöille kuuluvaa toimintaa. Samoin esimerkiksi testamentit ja lahjoitukset ohjattiin järjestöille. Uusi säätiö pyrki myös muussa varainhankinnassa välttämään kilpailua sekä Syöpäjärjestöjen että Kympin Lasten ja muiden syöpäpotilasjärjestöjen kanssa. Siten sen varainhankinta kohdistui varsin kapealle sektorille eli lähinnä yhteistyöhön yritysten kanssa. Syöpäsäätiö ja Syöpäinstituutti tekivät tiivistä yhteistyötä myös Suomen kansallisen syöpäkeskuksen FICANin perustamisessa 2019.

Myönteinen kehitys lisäsi Syöpäsäätiön painoarvoa Syöpäjärjestöjen piirissä. Tämä näkyi 1990-luvun alussa siinä, että sen toimintaa ryhdyttiin kuvaamaan aiempaa laajemmin järjestöjen toimintakertomuksissa ja niiden yhteisessä työvaliokunnassa ryhdyttiin hallinnon keventämiseksi valmistelemaan Syöpä- tautien Tutkimussäätiön sulauttamista Syöpäsäätiöön.

Tavoite näytti aluksi toteutuvan hyvin. Verohallituksen julistettua syksyllä 1990 Syöpäsäätiön vuosiksi 1991–92 sellaiseksi säätiöksi, jolle tehdyn rahalahjoituksen yhteisö sai vähentää tulostaan valtionverotuksessa, työvaliokunta katsoi, että sulauttaminen voitiin aloittaa. Vastassa oli enää yksi este, mutta se osoittautui hankalaksi. Viranomaisnäkemysten mukaan ei ollut ilman muuta selvää, että Tutkimussäätiölle tehdyt, mutta ei vielä tiedossa olevat testamentit voitaisiin aikanaan siirtää Syöpäsäätiölle. Vaarana oli, että testamenteista valitettaisiin ja asia päätyisi oikeuden ratkaistavaksi.

Koska asiasta ei ollut täyttä varmuutta, Syöpäsäätiön hallitus jätti asian tammikuussa 1990 puheenjohtajaksi valitun professori Antti Kauppilan johdolla pöydälle. Se päätti kuitenkin lopettaa heti Tutkimussäätiön avustamisen, muodostaa säätiöille yhteisen hallituksen ja lakkauttaa erilliset hallintoneuvostot. Tutkimussäätiön puheenjohtajaksi 1991 siirtynyt Kauppila jäi tehtävän viimeiseksi haltijaksi, sillä samana vuonna Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi tullut sädehoidon ja onkologian professori Risto Johansson toimi säätöiden yh- teisen hallituksen puheenjohtajana seuraavat kolme vuotta.