Tieteellisen tuen kasvu ja jakautuminen
Tasavallan Presidentti J. K. Paasikiven rahasto pysyi Syöpäsäätiön ainoana apurahoja jakavana rahastona vuoteen 1967, jolloin myös Professori Arno Saxénin muistorahasto ja Professori Sakari Mustakallion rahasto myönsivät ensimmäiset apurahansa. Tukisummat pysyivät kuitenkin pieninä koko 1960-luvun ajan, sillä apurahojen määrä nousi vain 40 000 markasta 54 000 markkaan (runsaasta 85 000 eurosta 90 500 euroon).
Kun Syöpäsäätiöllä olisi ollut 1960-luvun lopulla taloudellisia mahdollisuuksia apurahojen lisäämiseen, se joutui Syöpäyhdistyksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti kantamaan päävastuun Syöpätautien Tutkimussäätiön rahoituksesta. Säätiö siirsi Tutkimussäätiölle Kirurgian Edistämisrahaston, Sakari Musta- kallion rahaston, Arno Saxénin rahaston sekä Lempi ja Armas Koivurannan rahaston pääomat ja lahjoitti sille 1970 tieteellistä tutkimustyötä varten 650 000 markkaa.
Määrä ylitti yli kymmenkertaisesti sen määrän, minkä se itse kykeni jakamaan apurahoina.
Syöpäsäätiön myöntämien apurahojen määrä alkoi kasvaa vasta 1970-luvun lopulla, jolloin tuki nousi runsaaseen 150 000 markkaan (lähes 95 000 euroon). Koko vuosikymmenen aikana se jakoi apurahoja yhteensä 765 000 markkaa, kun Tutkimussäätiölle annettu tuki nousi yli miljoonaan markkaan. 1980-luvun alussa säätiön omien apurahojen kasvuvauhti pysähtyi, kun se ryhtyi tukemaan Martti I.
Turusen puheenjohtajakaudella aiempaa voimakkaammin yleistä syöpätyötä ja lisäsi myös rahoitustaan Tutkimussäätiölle. Syöpäsäätiö tuki vuosikymmenen alkupuoliskon aikana Tutkimussäätiötä kaikkiaan 1,1 miljoonalla markalla sen omien apurahojen tuen noustessa runsaaseen 1,7 miljoonaan markkaan vuoden 1984 suuren apurahamäärän ansiosta.
Ratkaiseva käänne tutkimustyön hyväksi tapahtui Pentti J. Taskisen puheenjohtajakaudella 1985–89. Kun säätiö myönsi 1985 apurahoja 320 000 mark- kaa (lähes 120 000 euroa), seuraavana vuonna tuki oli 698 000 markkaa (lähes 250 000 euroa) ja vuosikymmenen loppuun mennessä se oli noussut jo lähes 14-kertaiseksi eli miltei 4 432 000 markkaan (liki 1,2 miljoonaan euroon). Kasvua vauhdittivat apurahoillaan erityisesti Aura, Anna ja Hanna Vuolle-Apialan rahasto, Cecilia och Max Bäcklunds fond ja erityisesti säätiön oma 1948 perustettu käyttörahasto, joka alkoi jakaa apurahoja vasta 1986, vaikka tämä tehtävä oli annettu sille jo säätiön säännöissä. (Kuvio 3, viereinen sivu).
Syöpäsäätiön 1980-luvulla myöntämien apurahojen määrä nousi 11,2 mil- joonaan markkaan, kun Tutkimussäätiön saama tuki jäi 3,6 miljoonaan markkaan. Vaikka Syöpäsäätiö ei 1990-luvun vaihteessa onnistunut sulauttamaan Syöpätautien Tutkimussäätiötä itseensä, se lopetti sen avustamisen. Viimeisen kerran Syöpäsäätiö tuki Tutkimussäätiötä 1990, jolloin se myönsi sille kahden miljoonan markan avustuksen.
Syöpäsäätiön tuki tieteelliseen toimintaan 1964–2022
Kokonaan Syöpäsäätiö ei kuitenkaan päässyt keskittymään omien apurahojensa määrän kasvattamiseen, sillä kahden vuoden kuluttua se ryhtyi tukemaan merkittävästi Syöpärekisteriä. Tämä tuki muuttui vuosittaiseksi vuonna 1995 ja kasvoi vuosikymmenen loppuun mennessä yhteensä 5,6 miljoonaan markkaan. Vuonna 1995 Syöpäsäätiö ryhtyi tukemaan säännöllisesti myös Suomen Syöpäinstituutin säätiötä, jota se rahoitti 1900-luvun loppuun mennessä lähes 3,2 miljoonalla markalla.
Se oli 2010-luvulle asti Syöpäinstituutin säätiön tärkein tukija opetusministeriön ohella.
Vuonna 1999 Syöpäsäätiö suostui Syöpäinstituutin pyyntöön ja luovutti sille neljä kliinisen ja epidemiologisen tutkijan tointaan, jotka se oli perustanut 1984. Päätökseen vaikutti sekä tutkijan toimien suhteellisen pieneksi jääneet hakijamäärät että jälleen herännyt toive saada lisää valtion rahaa syöpätutkimukseen. Sittemmin Syöpäinstituutin säätiö muutti – Syöpäjärjestöjen hyväksymänä – toimia siten, että kahdesta toimesta perustettiin kolmivuotinen tutkijaprofessuuri, yhdestä toimesta varttuneen tutkijan toimi ja yhdestä tohtoritutkijan toimi. Syöpärekisteri sai pitää edelleen epidemiologisen tutkijan toimen, jota Syöpäsäätiö tuki vuoteen 2013 saakka.
Uusista tukikohteista huolimatta Syöpäsäätiö pystyi 1990-luvun aikana kasvattamaan hyvien lahjoitus- ja testamenttitulojen, omaisuuden parantuneen tuoton ja Tutkimussäätiöltä sen hallintaan siirrettyjen rahastojen ansiosta myös omien apurahojensa määrää. Syöpäsäätiön pitkäaikaisena tavoitteena oli ollut nostaa apurahojen keskimääräistä summaa ja kestoaikaa, sillä tutkijoille haluttiin luoda mahdollisuus keskittyä tutkimukseen jatkuvien apurahahakujen sijasta. Tämä tavoite pääsi yhdellä etapilla eteenpäin, kun säätiö otti itselleen suurstipendien jaon, josta Tutkimussäätiö oli vastannut vuodesta 1970 alkaen. Säätiö jakoi ensimmäisen suurapurahansa 1994, jolloin professori Jorma Isola ja dosentti Olli Kallioniemi saivat miljoona markkaa (264 000 euroa) rinta- ja eturauhassyövän etenemisen tutkimiseen kahden vuoden ajaksi. Tämän jälkeen suurapurahoja jaettiin vuosittain, ja niiden määrä nousi 2002 jo 200 000 euroon.
Syöpäsäätiön 1990-luvun aikana myöntämien apurahojen kokonaismäärä oli yli 53 miljoonaa markkaa, kun sen Tutkimussäätiölle, Syöpärekisterille ja Syöpäinstituutille myöntämän tuen yhteismäärä jäi vajaaseen 10,8 miljoonaan markkaan eli vajaaseen 17 prosenttiin kokonaistuesta. Kun kaikki sen myöntämä tuki suuntautui syöpätutkimukseen, siitä tuli 1900-luvun loppuun mennessä selvästi suurin yksityinen syöpätutkimuksen tukija.
Oulun yliopiston sädehoito-opin professori Pentti J. Taskinen vaikutti huomattavasti siihen, että Syöpäsäätiö suuntautui 1980-luvun jälkipuoliskolla aiempaa voimakkaammin tieteellisen työn tukemiseen ja omien apurahojen määrän kasvattamiseen. Säteilybiologisista tutkimuksistaan tunnettu Taskinen toimi säätiön hallituksen puheenjohtajana 1985–89. Kuvassa Taskinen avaa Syöpäsäätiön symposiumia Tuusulassa 1988.
Koska Syöpäyhdistys oli Pohjoismaiden syöpäunionin (NCU) jäsen, se ryhtyi uuden vuosituhannen alussa tukemaan Syöpäsäätiön sijasta unionin syöpätutkimusrahaston yhteispohjoismaisia tutkimushankkeita juuri ennen kuin syöpäjärjestöjen taloudellinen tilanne heikkeni. Syöpäsäätiö joutui 2003 ja 2004 vähentämään apurahojensa määrää, ja kun taloudelliset vaikeudet jatkuivat, apurahan saaneiden tutkijoiden määrä vaihteli melkoisesti vuosikymmenen aikana. Apurahatutkijoiden asemaa paransi vuoden 2009 alussa voimaan tullut laki, jonka ansiosta apurahan saajat pääsivät tietyin edellytyksin lakisääteisen eläke-, työtapaturma- ja ryhmähenkivakuutusturvan piiriin ja saivat oikeuden vakuutuslain mukaisiin päivärahaetuuksiin.
Kun taloudelliset vaikeudet jatkuivat, apurahan saaneiden tutkijoiden määrä vaihteli melkoisesti vuosikymmenen aikana.
Syöpäsäätiön myöntämien apurahojen määrän kasvun taittuminen johtui osittain siitä, että säätiön myöntämä tuki Syöpärekisterille ja Syöpäinstituutin tutkimushankkeisiin voimistui. Kun apurahojen osuus Syöpäsäätiön kokonaistuesta oli 1990-luvulla yli 83 prosenttia, se oli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana pudonnut 67 prosenttiin. Tilanne alkoi kuitenkin pian parantua, sillä vaikeista lamavuosista huolimatta Syöpäsäätiön talous kehittyi sijoitusomaisuuden ja varainhankinnan tuottojen ansiosta niin hyvin, että sen tuki tieteelle kasvoi nopeasti. Pisin yhtenäinen kasvun kausi oli 2010–17, jolloin sen kokonaistuki tieteelle voimistui vajaasta 2,3 miljoonasta eurosta yli 8,2 miljoonaan apurahojen osuuden noustessa runsaasta 1,1 miljoonasta miltei 6,7 miljoonaan euroon.
Apurahojen määrän lisäys johtui osin siitä, että lääketieteen julkisen rahoituksen heikennyttyä 2010-luvulla Syöpäsäätiö päätti muiden lääketieteen säätiöiden tavoin ryhtyä lisäämään apurahojensa määrää. Vuoden 2015 lopulla se alkoi tukea myös Tampereen yliopiston IPPE-kurssille (International Postgraduate Programme in Epidemiology) osallistuvia jatko-opiskelijoita, joita Syöpäyhdistys oli tukenut jo 1990-luvulta lähtien.
Syöpäsäätiön hallitus päätti 2013 myöntää aiempaa enemmän monivuotisia tutkimusapurahoja, jotka mahdollistivat keskittymisen pitkäjänteiseen tutkimukseen. Suurapurahat muutettiin kolmivuotisiksi 300 000 euron stipendeik- si ja rintasyövän ja eturauhassyövän tutkimukseen myönnettiin kohdennetut suurapurahat. Toukokuussa 2016 säätiön hallitus hyväksyi apurahakäytäntöjen muutosesityksen, jonka mukaan hallitus saattoi myöntää 450 000 euron suura- purahan lisäksi joitakin muita kolmivuotisia tutkimusapurahoja.
Pääsihteeri Liisa Elovainio ja Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Carl-Gustaf Standertskjöld-Nordenstam saivat vuonna 2000 konkreettisesti todeta, kuinka korkea pino 350 apurahahakemuksesta syntyy. Apurahojen sähköiseen hakuun siirryttiin vasta kymmenen vuoden kuluttua.
Syöpäsäätiön hallituksen päätökset kasvattivat nopeasti apurahojen määrää. Kun 2010-luvun alkuvuosina apurahoja jaettiin vuosittain keskimäärin noin 1,6 miljoonaa euroa, vuosikymmenen lopulla vastaava luku oli 6,6 miljoonaa eu- roa. Koko vuosikymmenen aika jaettujen apurahojen kokonaissumma oli yli 40,4 miljoonaa euroa. Trendi jatkui 2020-luvulla, sillä vuosikymmenen kolmen ensimmäisen vuoden aikana osuus oli noussut jo miltei 83 prosenttiin yli 26 miljoonan euron kokonaistuesta.
Syöpäsäätiön kehitys yhdeksi Suomen suurimmista tiedesäätiöistä ja tärkeimmäksi yksityiseksi syöpätutkimuksen tukijaksi on osoitus siitä, mihin tehokkaan varainhankinta- ja sijoitustoiminnan ja vapaaehtoisvoimin voidaan yltää, kun tavoite on riittävän korkea. Kun Syöpäsäätiö kykeni vuonna 1949 tukemaan syöpätutkimusta suuntaamalla 75 000 markkaa (runsaat 3800 euroa) laboratoriohiirien ruokintaan ja huoltoon, vuonna 2022 apurahojen määrä oli yli 7,3 miljoonaa euroa. Vanhaa sanontaa mukaillen voi todeta, että syöpätutkimuksen alalla hiirulaisesta oli tullut 75 vuodessa härkänen.