Syöpäsäätiön perustaminen

Syövänvastainen työ oli Suomessa jäänyt 1900-luvun alkupuolella muihin Pohjoismaihin verrattuna alhaiselle tasolle, koska valtio oli joutunut terveydenhuollon alalla keskittymään pääosin tuberkuloosin torjuntaan. Tilanne huolestutti erityisesti Suomen Lääkäriliittoa, joka asetti maaliskuussa 1936 toimikunnan perustamaan syöpätautien vastustamiseen keskittyvää järjestöä. Marraskuun 11. päivänä 1936 perustetun Suomen Syöpäyhdistyksen tavoitteena oli valtakunnallisena keskusjärjestönä vastustaa syöpätauteja. Se pyrki torjumaan ja ehkäisemään syöpää valistustyöllä, tehostamalla syöpäsairaiden hoitoa, edistämällä tieteellistä tutkimustyötä sekä tukemalla syöpäpotilaita sosiaalisesti ja taloudellisesti.

Syöpäyhdistyksen toiminta sai hyvän alun, kun se saattoi hankkia todellinen valtioneuvos Waldemar von Frenckellin viiden miljoonan markan (yli 2,2 miljoonan euron 2022) testamenttilahjoituksen avulla maahan 5,6 grammaa radiumia syöpäsairaiden hoitoa varten. Pääosa radiumista vuokrattiin valtiolle, joka käytti sitä Helsingin yleisen sairaalan sädehoitolaitoksen radiumkanuunassa 1938–61. Radiumista saatu vuokratulo muodosti jäsenmaksutulojen ohella Syöpäyhdistyksen ainoan tulonlähteen, joten sen taloudelliset edellytykset syöpätautien torjunnan parantamiseen olivat vähäiset.

Toinen maailmansota ja sen jälkeiset raskaat sotakorvaus- ja jälleenrakennusvuodet rajoittivat yhdistyksen mahdollisuuksia syöpätyön tehostamiseen. Varsinkin kun yhdistyksen pääosin keski-ikäisistä professoreista ja yhteiskunnassa korkeissa asemissa olevista henkilöistä koostunut johto ei kyennyt ottamaan käyttöön uusia keinoja, joilla olisi voinut kerätä varoja syöpäpotilaiden aseman parantamiseen. Tilanne huolestutti erityisesti Sädehoitoklinikan nuoria lääkäreitä, jotka kohtasivat päivittäisessä työssään syövänhoidon karun arjen. He etsivät yhdessä syöpäpotilaiden omaisten kanssa keinoja, joilla voitaisiin saada nopeasti parannuksia huonoon hoitotilanteeseen.

Myös julkisuudessa kiinnitettiin huomiota Suomen huonoon syöpätilanteeseen, joka näkyi myös syöpätutkimuksen ahdinkona. Hufvudstadsbladetiin elokuussa 1947 kirjoittamassaan artikkelissa Kai Setälä valitti, että kokeellista syöpätutkimusta uhkasi nälkäkuolema aivan konkreettisesti, sillä varoja ei ollut edes tutkimuksissa käytettyjen koe-eläinten ruokkimiseen. Syöpäyhdistys myönsi syyskuussa 1947 apurahoja 410 000 markan (runsaan 28 000 euron) verran muun muassa Setälälle, Kalevi Kettuselle ja Erkki Saxénille, mutta seuraaville vuosille tukea ei enää riittänyt.

Hoitopaikkoja on liian vähän, radiumia on liian vähän, syöväntutkimukseen on rahaa niin vähän, että tiedemiesten on kustannettava syöpäpotilaiden hyväksi koituvat työnsä omilla varoillaan.

Suomen Kuvalehti julkaisi puolestaan syyskuun puolivälissä 1947 ilmestyneessä numerossaan kirjoitussarjan, jossa vaadittiin kiinnittämään vakavaa huomiota Suomen syöpätilanteeseen. Sen takana oli päätoimittaja Ilmari Turja, joka oli yli 10 vuotta aiemmin kampanjoinut lehdessään uuden lastensairaalan rakentamisen puolesta hyvin samantapaisin ilmaisuin. Kun tuolloin valitettiin, että mitään ei tehdä, vaikka lapset kuolivat surkeissa olosuhteissa, nyt lehden pääkirjoituksessa todettiin: Hoitopaikkoja on liian vähän, radiumia on liian vähän, syöväntutkimukseen on rahaa niin vähän, että tiedemiesten on kustannettava syöpäpotilaiden hyväksi koituvat työnsä omilla varoillaan.

Pääkirjoituksen perään Turja oli sijoittanut kolme syöpään liittyvää artikkelia. Ensin toimittaja Osmo Mäkeläisen laatimassa artikkelissa ”Syöpä ei ole parantumaton” todettiin, että syöpä on tulevaisuuden vaara, joka tulee aiheutta- maan entistä enemmän uhreja väestön vanhentuessa. Niin kauan, kun ei tiedetty, mistä syöpä johtuu, syöpäpotilaan hoidossa oli tärkeintä, että se aloitettiin mahdollisimman nopeasti.

Waldemar von Frenckells stiftelse perustetaan.

1936

Suomen Syöpäyhdistys perustetaan.

Kyösti Kallio valitaan Suomen presidentiksi. Punamultahallitus perustetaan.

1937

Waldemar von Frenckellin testamenttilahjoitus.

Talvisota alkaa

1936

Suomessa järjestetään eduskuntavaalit

1945

Syöpäyhdistys vakinaistaa vähävaraisten syöpäpotilaiden tukemisen.

J.K. Paasikivi valitaan Suomen presidentiksi.

1946

Joukkotarkastuskokeilut syöpätautien varhaistoteamiseksi aloitetaan.

Aikakauslehtitoimittaja Osmo Mäkeläinen oli yksi Syöpäsäätiön alkuvuosikymmenten avainhenkilöistä. Hän oli säätiön perustajia, toimi alkuvuosina sen sihteerinä ja rahastonhoitajana ja kuului sen hallitukseen ja hallintoneuvostoon vuoteen 1968, jolloin hän siirtyi Syöpäjärjestöjen keskustoimiston tiedotussihteeriksi. Mäkeläinen oli myös monipuolinen kääntäjä, joka ansioitui erityisesti Georges Simenonin Maigret- kirjojen suomentajana.

Mäkeläisen jälkeen lääketieteen ja kirurgian tohtori Kai Setälä esitteli kah- dessa artikkelissa sekä syöpätutkimuksen uusia tuloksia, kuten hormoni- ja sinappikaasuhoitoa, että sen uusia kohteita, kuten syövän syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tavoitteena oli antaa lukijoille kuva siitä, että tutkijat olivat jo saavuttaneet niin hyviä tuloksia syövän vastaisessa kamppailussa, että heidän työtään oli syytä tukea.

Kirjoitus vaikutti hyvin voimakkaasti Kalevala Koru Oy:n toimitusjohtajaan Aino-Mari Meckliniin. Vajaa viikko Suomen Kuvalehden ilmestymisen jälkeen hän kutsui Setälän, Mäkeläisen ja Sädehoitoklinikan sosiaalihoitajan Maija Laineen (syksystä 1948 Penttilä) kotiinsa keskustelemaan mahdollisuudesta perustaa säätiö, joka keskittyisi syövän varhaistoteamiseen tarkoitettujen poliklinikoiden perustamiseen. Vaikka Setälää voitiin pitää Syöpäsäätiön perustamisajatuksen esittäjänä, sen perustamisen toteutti Mecklin. Hän koki asian läheiseksi, sillä hänen puolisonsa metsäneuvos Ahti Mecklin oli kuollut syöpään edellisenä vuonna. Läheisen ihmisen kuolema on ollut Suomessa kuten monessa muussakin maassa keskeinen syy lääketiedettä tukevan säätiön tai rahaston perustamisen.

Kokouksessa päätettiin yksimielisesti perustaa Syöpäsäätiö, jonka päätarkoituksena olisi syöpäpoliklinikan aikaansaaminen, ensin Helsinkiin ja myöhemmin eri puolille maata. Sääntöjen tärkeimmistä kohdista sovittiin ja päätettiin aloittaa säätiön perustamisen edellyttämät toimet. Säätiölle oli saatava luottamusta herättävä hallitus, säännöt oli muotoiltava lopulliseen asuun ja niille oli saatava viranomaisten vahvistus.

Näiden tehtävien täyttämiseksi marraskuun 1. päivänä pidettiin uusi kokous, johon osallistuivat myös sisätautiopin professori Gösta Becker ja lääketieteen lisensiaatti Carl-Erik Johanson (vuodesta 1957 Unnérus). Kokouksessa kävi selväksi, että ennen muita toimia oli saatava selvyys siitä, että Syöpäyhdistyksellä ei ollut mitään uuden säätiön perustamista eikä sen päätavoitetta eli syöpäpoliklinikoiden perustamista vastaan. Tämä asia varmistui 24.1.1948 Syöpäyhdistyksen sihteerin Helmi Jaakkimaisen ilmoitettua yhdistyksen hallituksen suhtautuvan myönteisesti Syöpäsäätiön liittymiseen jäsenekseen ja että yhdistys oli jo itsekin päättänyt kannattaa syöpäpoliklinikan perustamista Helsinkiin.

Kun ratkaiseva este Syöpäsäätiön perustamisen tieltä oli poistunut, asiat etenivät nopeasti. Säätiön sääntöehdotus viimeisteltiin ja samalla sovittiin säätiön hallituksen kokoonpanosta ja muista säätiön perustamiseen ja sen toiminnan aloittamiseen liittyvistä kysymyksistä, kuten lahjoitusten verovapauden anomisesta.

Sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksena ”on kerätä varoja, ensi kädessä perustaakseen Syöpäpoliklinikan, jonne kuka tahansa itsessään syöpää epäilevä henkilö saattoi saapua asianmukaiseen lääkärintarkastukseen”.

Perustamistoimet saatiin päätökseen helmikuun 4. päivänä 1948, jolloin Syöpäsäätiö-Cancerstiftelsennimen saaneen säätiön säännöt hyväksyttiin ja lähetettiin oikeusministeriöön hyväksyttäviksi.

Säätiön perustamispäivämääräksi merkittiin 12.2.1948, jolloin säätiön säädekirja allekirjoitettiin. Sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksena ”on kerätä varoja, ensi kädessä perustaakseen Syöpäpoliklinikan, jonne kuka tahansa itsessään syöpää epäilevä henkilö saattoi saapua asianmukaiseen lääkärintarkastukseen”.

Tämän lisäksi säätiö aikoi edistää syövän hoitoa ja syöpätautien tieteellistä tutkimustyötä, harjoittaa syöpävalistusta ja tukea vähävaraisia syöpäpotilaita.

Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoitussarjan, jossa kiinnitetään. huomiota Suomen huonoon syöpätilanteeseen.

1947

Aino-Mari Mecklin järjestää kokouksen, jossa pohditaan uuden syöpäjärjestön perustamista.

Kaikille perheille aletaan maksaa lapsilisää. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat YYA-sopimuksen.

1948

Syöpäsäätiö perustetaan 12.2.1948.

Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön tarkoituspykälät

SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS r. y.

1§
Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäyhdistys – Cancerföreningen i Finland ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
Yhdistyksessä suomen- ja ruotsinkieli ovat samanarvoiset.
Yhdistyksen tarkoituksena on ehkäistä syöpätautien kansallemme tuottamaa tuhoa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

harjoittaa valistus- ja ehkäisytyötä
hankkii syöpäpotilaiden hoitoon tarvittavia välineitä
ylläpitää siihen tarkoitettuja laitoksia sekä avustaa vähävaraisia syöpäpotilaita
tukee myös syöpätutkimusta.

SYÖPÄSÄÄTIÖ

1§
Säätiön nimi on Syöpäsäätiö – Cancerstiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2§
Säätiön tarkoituksena on taistella syöpätautien kansallemme ja sen jäsenille tuottamaa tuhoa vastaan.
Tätä tarkoitusta varten säätiö käyttörahastoaan kartuttaen

perustaa syövän toteamispoliklinikoita ja syövän hoitoon tarvittavia laitoksia sekä hankkii syövänhoitovälineitä
edistää syöpätautien tieteellistä tutkimustyötä ja tukee syövän voittamiseksi suoritettavaa valistustyötä
työskentelee kaikkien kansalaispiirien hyväksi, minkä vuoksi tukee varattomia ja vähävaraisia syöpäpotilaita helpottaakseen heidän tutkimistaan ja hoitoaan
poliklinikoissa tutkittavien taloudellinen asema ei saa olla esteenä tutkimustensuorittamiselle.

Säädekirjan allekirjoittajien joukossa olivat Mecklinin, Setälän, Mäkeläisen, Laineen, Beckerin ja Johansonin lisäksi päätoimittaja Ilmari Turja, kuvanveistäjä Emil Cedercreutz, taiteilija Germund Paaer ja Lääkintöhallituksen sairaanhoitajakoulutuksen tarkastaja Venny Snellman, jotka kaikki päätettiin valita myös säätiön hallitukseen.

Sairaanhoitoalan merkittävän kehittäjän Snellmanin ansiosta maan terveyden- ja sairaanhoidon vastuuvirastolla oli edustaja molempien Syöpäjärjestöjen hallituksessa, sillä Lääkintöhallituksen pääjohtaja Oskar Reinikainen oli kuulunut yhdistyksen hallitukseen sen perustamisesta lähtien. Oikeusministeriön vahvistettua Syöpäsäätiön säännöt, säädekirjan allekirjoittajat kokoontuivat järjestäytymiskokoukseen 26.2.1948. Siinä valittiin säätiön hallituksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Aino-Mari Mecklin, varapuheenjohtajaksi lääketieteen ja kirurgian tohtori Kai Setälä ja sihteeriksi sekä rahastonhoitajaksi filosofian kandidaatti Osmo Mäkeläinen. Säätiölle perustettiin myös työvaliokunta, johon puheenjohtajien ja sihteerin lisäksi nimettiin Maija Laine.

Israelin valtio perustetaan.

1948

Havulinna Oy lahjoittaa Syöpäsäätiön kantapääomaksi 50 000 markkaa.

Carl Erik Unnérus (vuoteen 1957 Johanson) kuului niihin Sädehoitoklinikan nuoriin lääkäreihin, joita syöpäpotilaiden huono hoito hirvitti. Hän osallistui aktiivisesti Syöpäsäätiön perustamiseen ja toimi sen hallituksen puheenjohtajana 1949 ja uudel- leen 1969–71. Pitkään Helsingin Naistenklinikan radiologiylilääkärinä toiminut Unnérus sai professorin arvonimen 1966.

Kuten oheinen vertailu osoittaa, suunnitellun säätiön tarkoitukset eivät juuri eronneet Syöpäyhdistyksen tarkoituksista. Kysymys olikin pääasiassa siitä, että säätiön perustajat halusivat saada nopeasti ja uusia rahankeruukeinoja hyödyntäen parannuksia syöpäpotilaiden asemaan, minkä vuoksi voimavarat oli suunnattava syöpäpoliklinikoiden perustamiseen. Niiden avulla syövät olisi mahdollista havaita niin ajoissa, että ne olisivat vielä parannettavissa. Samalla ne hälventäisivät yleistä uskoa siihen, että syöpä merkitsi kuolemantuomiota.

Kun Havulinna Oy oli lahjoittanut maaliskuun lopussa Syöpäsäätiön kantapääomaksi 50 000 markkaa (lähes 2 600 euroa), se merkittiin säätiörekisteriin 9.4.1948. Tapahtuman kunniaksi säätiö piti ensimmäisen lehdistötilaisuutensa.
Ravintola Savoyssa 19.4. järjestettyyn tilaisuuteen saapui 25 lehdistön edustajaa, joille annettiin lyhyt selonteko säätiön tarkoituksesta ja päämääristä. Hyvän tarjoilun toivottiin siivittävän toimittajat kirjoittamaan myönteisesti uudesta säätiöstä, minkä vuoksi heille tarjottiin cocktailin ohella alkupaloja ja rouva Mecklinin lahjoittamia leivoksia.

Syöpäsäätiön ensimmäinen vuosikokous järjestettiin toukokuun 12. päivänä 1948. Kokouksessa hallituksen koostumus muuttui, kun taiteilijat Cedercreutz ja Paaer luopuivat paikoistaan ja heidän tilalleen valittiin kauppaneuvos Einar Ahlström ja kemian professori Per Ekwall. Säätiön sihteeriksi kutsuttiin Osmo Mäkeläinen, joka oli siihen asti hoitanut myös säätiön rahastonhoitajan tehtäviä. Uudeksi rahastonhoitajaksi nimitettiin ekonomi O. O. Markula, josta tuli samalla säätiön ensimmäinen varsinainen toimihenkilö. Säätiön toimisto päätettiin aluksi sijoittaa Kai Setälän vastaanottohuoneeseen Munkkiniemeen.

Korean niemimaa jaetaan Etelä-Korean ja Pohjois-Korean valtioihin.

1948

Syöpäsäätiö järjestää ensimmäisen lehdistötilaisuutensa

Aino-Mari Mecklinin vuonna 1949 antama kuvaus Syöpäsäätiön perustamisesta

”Syöpäsäätiö on syntynyt asiantuntijain ja maallikkojen yhdessä pohtiessa, voitaisiinko entistä enemmän tehdä syöpätautiin sairastuvien hyväksi. Tämä kysymys herää kipeänä monessa kodissa, jonka on annettava uhrinsa perheenjäsenen, usein äidin tai isän, palatessa lääkärin luota ”liian myöhään” -tuomion saaneena. Näitä tapauksia, jotka yhä kartuttavat pelkoa syöpää kohtaan, sattuu kovin usein, ja kuitenkin lääkärit sanovat voivansa käsitellä nykyisillä hoitokeinoilla menestyksellisesti suuren osan syöpätapauksia, jos hoitoon voidaan ryhtyä ajoissa.

Lääkärit vakuuttavat, että se synkkä käsitys, mikä suurella yleisöllä on syövästä, on liioiteltu, mutta syöpä on yleisesti päästävä toteamaan ja sen hoito aloittamaan aikaisemmassa vaiheessa kuin nykyään on tavallista. Tähän ei riitä, että ihmiset ovat varuillaan syöpään nähden, heillä pitäisi myös olla niin sanoakseni käden ulottuvilla tilaisuus tutkituttaa itsensä perusteellisesti, kun siihen on aihetta. Se käy päinsä, jos eri puolilla maata on tätä tehtävää varten erityisesti varustettuja syöpäpoliklinikoita.

Syöpäsäätiö on ottanut syöpäpoliklinikoiden perustamisen ohjelmakseen. Päämääränä on varata jokaiselle kansalaiselle mahdollisuus tutkituttaa itsensä, syöpää epäillessään, taloudellisten tekijöiden estämättä. Aikanaan on päästävä siihen, että käyntiä syöpätautipoliklinikassa pidetään yhtä luonnollisena kuin pistäytymistä hammaslääkärissä hampaita tarkastuttamassa. Kuta useampia syöpäpoliklinikoita pystytetään ja kuta paremmin ne täyttävät tehtävänsä, sitä vähemmän on kenelläkään aihetta pelätä syöpää, koska sille ei enää anneta aikaa kehittyä salassa turmiota tuottavalle asteelle.

Mutta syöpäpoliklinikoiden perustaminen ei tapahdu käden käänteessä, sillä niiden rakentamiseen ja niiden toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan paljon varoja, jotka säätiön on koottava. Kuitenkin jo viime vuoden puolella säätiö on saanut vastaanottaa joukon huomattavia lahjoituksia. Ne osoittavat, että harrastusta säätiön toimintaa kohtaan on olemassa ja, samoinkuin viranomaisten suopeus ja monilta eri tahoilta saamamme tuki ja kannatus, ne rohkaisevat tarmokkaasti jatkamaan aloitettua työtä. Aiomme jatkuvasti ja hellittämättömästi vedota erityisesti suureen yleisöön, niihin laajoihin piireihin, joiden hyväksi poliklinikkamme tulevat toimimaan.”