Syöpäyhdistyksen toiminnan rahoittaja

Uusi yhteistoimintaohjesääntö loi Syöpäjärjestöille rakenteen, joissa Syöpäyhdistys oli selkeästi keskiössä. Se oli järjestöjen välisessä yhteistyössä aktiivinen toimenpaneva elin, jonka toimintaa Syöpäsäätiö rahoitti. Se vastasi molempien järjestöjen henkilöstöhallinnosta, joten Syöpäsäätiöllä ei ollut omaa henkilökuntaa, joka olisi pitänyt päämääränään nimenomaan sen kehittämistä.

Syöpäsäätiön vastuu sairaaloiden ylläpidosta päättyi vuoden 1968 lopussa.

Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön yhteistä toimistoa johti pääsihteeri, joka kantoi kokonaisvastuun toiminnoista ja oli hallitusten päätösten toimeenpanija. Pääsihteeri valmisteli järjestöjen toimintapolitiikan suuntaviivat hallitusten päätettäviksi ja vastasi yhdistyksen, säätiön ja niiden rahastojen taloudenhoidosta. Hän hyväksyi ja valvoi apurahojen jakoprosesseja ja oli myös Syöpäjärjestöjen laitosten hallinnollinen esimies. Uuden yhteistoimintasäännön mukaisesti Syöpäsäätiö luovutti vetovastuun Syöpäjärjestöjen sairaaloista vuoden 1964 alusta alkaen Syöpäyhdistykselle, joka puolestaan siirsi säätiön hallintaan omaisuuttaan ja rahastojaan yhteensä noin 620 000 markan (runsaat 1,3 miljoonaa euroa) kirjanpitoarvosta. Nyt myös toteutui Syöpäsäätiön vanha toive saada hallintaansa Tasavallan Presidentti J. K. Paasikiven rahasto.

Vastaavasti Syöpäsäätiö antoi heti 1964 Syöpäyhdistykselle avustusta 222 000 markkaa (noin 475 000 euroa). Käytännössä ratkaisu merkitsi sitä, että Suomen Syöpäyhdistys nousi johtamaan Syöpäjärjestöjen työtä. Tämä näkyi muun muassa siten, että järjestöjen toimintakertomuksissa käytettiin Syöpätautien Tutkimussäätiön perustamisen jälkeen ilmausta ”Suomen Syöpäyhdistys ja sen kanssa yhteistyössä olevat säätiöt”.

Valtioneuvoston asettaman Syöpäkomitean 1984 julkaisemassa mietinnössä puolestaan korostettiin Syöpäyhdistyksen asemaa syöpätautien vastustamistyön keskusjärjestönä. Syöpäsäätiö saattoi vaikuttaa syöpätyöhön oman hallituksensa ja Syöpäyhdistyksen päättävissä elimissä olevien edustajiensa välityksellä, mutta siihenkin sen mahdollisuudet olivat pitkään vähäiset. Tämä johtui talouskurimuksesta, johon Syöpäjärjestöt olivat ajautuneet pääosin sairaaloidensa aiheuttamien kulujen vuoksi.

Sairausvakuutuslaki tulee voimaan Suomessa tehdään ensimmäinen elinsiirto.

1964

Syöpäsäätiö luopuu viimeisistä omista työntekijöistään.

Syöpäyhdistys oli ryhtynyt kehittämään voimakkaasti sairaaloitaan luottaen valtion viranomaisten lupauksiin riittävästä avustuksesta. Luvattujen summien jäätyä suurelta osin valtiovarainministeriön punakynän alle Syöpäjärjestöt joutuivat pulaan sairaaloiden kustannusten noustua nopeasti. Kun ne eivät halunneet heikentää sairaaloidensa hoidon tasoa, ne joutuivat tinkimään kaikesta muusta toiminnastaan.

Tilanteen vain pahentuessa 1960-luvun jälkipuoliskolla Syöpäsäätiö joutui sairaaloiden ylläpitämiseksi käyttämään sekä omakatteisten rahastojensa pääomia että lahjoituksista ja testamenteista saamiaan varoja, mutta kun sekään ei riittänyt, ottamaan lyhytaikaista lainaa pankeilta ja vakuutusyhtiöiltä. Kun Syöpäsäätiön hallitus sai hyytävän tarkan selvityksen sairaalatoiminnan tappioiden suuruudesta, se asetti Sakari Mustakallion johtaman toimikunnan, jonka tehtävänä oli neuvotella valtion edustajien kanssa Syöpäjärjestöjen sairaaloiden toiminnan rahoittamisesta.

Neuvottelut saivat vauhtia heinäkuussa 1967, jolloin Lääkintöhallituksessa laadittu muistio päätyi esittämään, että keskussairaaloiden kuntainliitot lunastaisivat järjestöjen sairaalat. Nyt asiat etenivät rivakasti. Syöpäsäätiön vastuu sairaaloiden ylläpidosta päättyi vuoden 1968 lopussa, ja 1972 myös Sairaskoti Radium ja Turun Radiumkoti siirtyivät paikallisten yliopistollisten keskussairaaloiden omistukseen. Syöpäsäätiö myi Sairaskoti Radiumin hallussa olleen kiinteistön ja tontin irtaimistoineen Helsingin yliopistollisen keskussairaalan keskussairaalaliitolle 1 480 000 markalla (yli 2,1 miljoonaa euroa).

Kaikki valtion sairaalat luovutetaan keskussairaalapiirienkuntainliittojen omistukseen ja hallintaan.

1965

Turun Radiumkodin laajennustyöt valmistuvat.

1966

Syöpäyhdistyksen pääsihteeri alkaa edustaa syöpäjärjestöjä Raha-automaattiyhdistyksen kokouksissa.

Uusi terveydenhuoltolaki tulee voimaan.

1967

Sairausvakuutuslain voimaantulo 1964 ja sairaaloiden siirtyminen kuntien, kuntainliittojen ja valtion vastuulle antoi Syöpäsäätiölle toiveita siitä, että se saisi vapauduttuaan sairaalatoiminnasta ja vähävaraisten auttamisesta kauan kaivatun mahdollisuuden laajentaa toimintaansa muuhun syöväntorjuntatyöhön ja erityisesti tieteellisen toiminnan rahoittamiseen. Toiveikkuus vaihtui nopeasti pettymykseen. L

auri Kalajan pitkän kauden jälkeen Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu Carl-Erik Unnérus joutui helmikuussa 1969 toteamaan, että lahjoitusten verovapautta koskevaa asetusta oli hiljattain muutettu siten, että oli epävarmaa, hyväksyisikö valtiovarainministeriö Syöpäsäätiön niiden säätiöiden ja laitosten joukkoon, joille lahjoituksia antaneet yritykset saattoivat vähentää verotettavasta tulostaan 3 000 markan (5 000 euroa) tai sitä suuremmat lahjoitukset. Samassa kokouksessa kuultiin myös ilmoitus siitä, että sisäasiainministeriö ei ollut hyväksynyt Helsingin kaupunginhallituksen esitystä, jonka perusteella Lääkärinkadun varteen olisi voitu muodostaa kaksi tonttia, toinen Helsingin kaupungin sairaanhoitajakoulua ja toinen Syöpäsäätiön rakennusta varten.

Päätöksen taustalla olivat tontin naapurikiinteistöjen omistajien tekemät valitukset, joissa vaadittiin Helsingin Keskuspuiston alueen säilyttämistä koskemattomana. Lääkärinkadun tontin suhteen jäätiin odottamaan Helsingin kaupungin vastatoimia, kunnes suunnitelma voitiin haudata lopullisesti 1980-luvulla, mutta verovapauden turvaamiseen reagoitiin heti. Syöpäsäätiö lähetti valtiovarainministeriölle hakemuksen, jossa se pyysi päästä verovapautta nauttivien säätiöiden ja yhteisöjen joukkoon. Ministeriön hallitussihteeri ilmoitti kuitenkin, että Syöpäsäätiölle ei ollut mahdollista myöntää tätä oikeutta, koska sillä oli runsaasti muutakin toimintaa kuin tieteellisen tutkimustyön tukemista. Nyt Syöpäjärjestöillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin löytää ratkaisu, jonka avulla ne voisivat ottaa vastaan verovapaita lahjoituksia.

Kun Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön sääntöjen muuttaminen ei tullut kyseeseen, eikä verovapaiden lahjoitusten saamisesta haluttu luopua, ainoaksi mahdollisuudeksi jäi sellaisen säätiön perustaminen, jonka tarkoituksena oli vain tieteellisen tutkimuksen tukeminen. Koska uuden säätiön perustaminen kuitenkin monimutkaistaisi Syöpäjärjestöjen jo ennestään monitahoista organisaatiota, Niilo Voipio velvoitettiin kesän aikana neuvottelemaan valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön virkamiesten kanssa siitä, voitaisiinko Syöpäsäätiön sääntöjä muuttaa niin, että se pääsisi verovapautta nauttivien säätiöiden joukkoon.

Vastuu Suomen terveydenhuollon kehittämisestä siirtyy. sisäministeriöltä sosiaali- ja terveysministeriölle.

1968

Syöpäsäätiön vastuu sairaaloiden ylläpidosta päättyy.

Keskiolut vapautuu. Terveydenhoitomenot ovat kasvaneet vuosikymmenen aikana

1969

Carl-Erik Unnérus valitaan Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Alkutyövoiman osuus Suomen työvoimasta on 20 prosenttia. Suomen väestöstä puolet asuu kaupungeissa.

1970

Syöpätautien Tutkimussäätiö alkaa myöntää suurstipendejä pitkäjänteiseen tutkimusohjelmien rahoittamiseen.

Suomalaisten miesten keskimääräinen elinikä on vajaat 66 vuotta, naisten 74 vuotta.

1971

Syöpäjärjestöjen syöpäpoliklinikoilla on yli 19 000 potilasta.

Osmo Järvi ja Sakari Timonen

Turun yliopiston patologisen anatomian professori Osmo Järvi (vas.) suunnitteli 1960-luvulla Syöpäsäätiön järjestämän yhdeksän kuukautta kestäneen koulutusohjelman, joka pätevöitti sairaanhoitajat ja laboratoriohoitajat sytologisten irtosolunäytteiden esitarkastukseen. Koulutusohjelman johtajana toimi professori Sakari Timonen.

Kun tämä osoittautui mahdottomaksi, järjestöt perustivat yhdessä Syöpätautien Tutkimussäätiön. Syöpäjärjestöjen keskustoimistoon Liisankatu 21:een sijoitetun säätiön yksinomaisena tarkoituksena oli syöpätautien tieteellisen tutkimustyön edistäminen, jota varten se saattoi jakaa apurahoja, perustaa ja/tai ylläpitää tieteellistä tutkimustyötä tekeviä tai sitä varten tietoja kerääviä laitoksia sekä tukea jo ennestään olemassa olevia laitoksia siltä osin kuin niissä tehtiin syöpätauteja koskevaa tieteellistä tutkimustyötä.

Uuden säätiön perustajana Syöpäyhdistys oli varannut Syöpäsäätiölle 10 paikkaa Syöpätautien Tutkimussäätiön 20-jäsenisessä hallintoneuvostossa, joka valitsi sen hallituksen. Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Carl-Erik Unnérus toimi vuodet 1969–71 myös Tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtajana.

Suomen Syöpäyhdistys luovutti Syöpätautien Tutkimussäätiön 10 000 markan peruspääoman, mutta muuten sen talouden perustan luominen jäi pääosin Syöpäsäätiön vastuulle. Samalla sovittiin, että testamenttilahjoitukset ohjattiin edelleen Syöpäsäätiölle Tutkimussäätiön ottaessa vastaan osakeyhtiöiden ja osuuskuntien lahjoitukset, jotka niiden antajat saattoivat vähentää verotuksessaan. Tutkimussäätiön perustamisen jälkeen Syöpäsäätiön mahdollisuudet tutkimuksen tukemiseen pienenivät huomattavasti, mutta kokonaan ne eivät menneet.

Opetusministeriö myönsi Syöpäsäätiölle tieteellisiin tarkoituksiin 80 000 markan suuruisen avustuksen verovapaiden lahjoitusten menetysten korvaamiseksi, mutta lisäksi sen hallintaan jäi edelleen 12 rahastoa, joista kuusi tuki tieteellistä tutkimustyötä: Woldemar von Frenckells Fond, Tasavallan Presidentti J. K. Paasikiven rahasto, Olga ja Otto Källströmin Muistorahasto, Professori Lauri Kalajan rahasto, Kerttu Piiran Muisto -rahasto sekä Säteilybiologian rahasto, joka liitettiin 1972 Paasikiven rahastoon. Muut rahastot keskittyivät pääosin syöpäpotilaiden sosiaaliseen ja syöväntorjunnan yleiseen tukemiseen.

Kansanterveyslaki tulee voimaan. Suomen Lions-liitto järjestää Punaisen Sulan kampanjan syöväntorjuntatyön hyväksi. Pohjois-Karjala-projekti alkaa.

1972

Sakari Timonen valitaan Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Syöpärekisterin nimeen liitetään Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos.

Vuonna 1970 Syöpäsäätiö sai myös uuden merkittävän tukijan, kun varatuomari ja yritysjohtaja William Thuringin testamentin turvin 1960 perustettu hänen nimeään kantanut säätiö ryhtyi myöntämään sille vuosittain tukea. Sen avustus nousi 1980-luvun lopulla jo liki 400 000 markkaan vuodessa ja vakiintui 2010-luvulla 800 000 euroon vuodessa.

Syöpäsäätiön tavoitteisiin kuului edellytysten luominen syöpätautien varhaiselle toteamiselle, minkä vuoksi se jatkoi 1970-luvulla edellisellä vuosikymmenellä aloittamaansa Syöpäyhdistyksen joukkotarkastuskokeilujen rahoittamista. Vuonna 1972 se tuki sekä varhaistoteamisen edistämistä että Lönnrotinkatu 11:een perustetun Helsingin Syöpäpoliklinikan varustamista yli 600 000 markalla.

Syöpäsäätiön omistaman poliklinikan oli tarkoitus keskittyä pääasiassa gynekologisiin tutkimuksiin, rintojen tutkimuksiin ja diagnostiseen pienkirurgiaan. Samaan taloon oli aluksi tarkoitus sijoittaa myös Syöpäjärjestöjen keskustoimisto ja Syöpärekisteri, mutta tämä suunnitelma ei toteutunut.

Syöpäsäätiö päätti keväällä 1973 juhlistaa 25 vuotta kestänyttä toimintaansa aloittamalla uuden tieteellis käytännöllisten symposiumien sarjan. Syöpäjärjestöt olivat jo aiemmin järjestäneet lääkäreille jatkokoulutustilaisuuksia, jotka tähtäsivät syöpätautien varhaistoteamisen tehostamiseen, mutta nyt tarkoitus oli kohdistaa huomio vuosittain sellaiseen syöpätyyppiin, jonka diagnoosissa ja hoidossa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia ja edistysaskeleita. Samalla päätettiin, että tilaisuuksiin kutsutaan säännöllisesti osanottajiksi syövänhoitokeskuksina toimivien keskussairaaloiden johtavia kirurgeja, sädehoitolääkäreitä ja patologeja sekä – aiheen mukaan – muiden alojen erikoislääkäreitä.

Ensimmäisen vuoden aiheeksi valittiin rintasyöpä. Symposiumi oli tarkoitus järjestää lokakuussa 1973, mutta yhteensattumien vuoksi se voitiin pitää vasta helmikuussa 1974. Symposiumeista tuli merkittävä koulutustilaisuus, joka kokosi vuosittain yli sata eri alojen asiantuntijaa pohtimaan, miten parhaat hoitotulokset olisi mahdollista saavuttaa. Syöpäsäätiön symposiumeja kutsuttiin pitkään pitopaikan mukaan Tuusulan symposiumeiksi, mutta jo 1990-luvun alussa käyttöön vakiintui nimitys Syöpäsäätiön symposiumi.

Valtion tiedeneuvosto jättää valtioneuvostolle tiedepoliittisen ohjelmansa.

1973

Lääkintähallitus asettaa työryhmän, joka ryhtyy kehittämään syöväntorjuntaohjelmia.

Urho Kekkonen valitaan poikkeuslailla Suomen presidentiksi.

1974

Syöpäsäätiön symposiumi järjestetään ensimmäisen kerran.

Syöpäsäätiön symposiumit 1974–2024

Harri Vertio


Suomessa oli 1970-luvun alussa noin 5 000 lääkäriä, joista puolet oli erikois- lääkäreitä. Syöpäsairauksia hoidettiin viidessä yliopistollisessa sairaalassa ja monissa keskussairaaloissa. Kansanterveyslaki tuli voimaan vuonna 1972, ja terveydenhuollon kehittämisen painopiste oli terveyskeskuksissa. Syöpäsäätiön päätös aloittaa uusi tieteelliskäytännöllisten symposiumien sarja tuli varmasti oikea-aikaisesti syövän hoidon yhtenäistämisen kannalta. Ensimmäinen Tuusulan symposiumi pidettiin 1974, ja sen aiheena oli rintasyöpä, naisten yleisin syöpämuoto jo tuolloin.

Symposiumit toimivat myös täydennyskoulutuksena alan lääkäreille, mutta niiden tarkoitus oli päivittää senhetkinen tutkimustieto ja käytännöt syövän ehkäisyn, diagnostiikan, hoidon, seurannan ja kuntoutuksen näkökulmista. Tämä edellytti useiden eri erikoislääkärien panosta symposiumeissa.

Kaksipäiväisiin tilaisuuksiin mahtui vain rajallinen määrä asiantuntijoita eri puolilta maata. Ohjelma rakentui useimmiten niin, että aluksi Syöpärekisterin tutkijat loivat näkymän aiheena olevan syövän epidemiologiaan. Tästä jatkoivat patologit, radiologit ja joskus fyysikot diagnostiikan kehityksen avaamista, minkä jälkeen käytettiin aikaa viimeisimpien tutkimusten ja vallitsevien hoitokäytäntöjen kuvaamiseen kirurgien ja onkologien voimin. Seurantaa ja kuntoutumista pohdittiin myös perusterveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Esitelmien jälkeen käytiin poikkeuksetta vilkasta keskustelua, välillä hyvinkin suorasanaisesti.

Symposiumeista tuli nopeasti arvostettuja tapahtumia, joiden esitykset ja keskustelut vaikuttivat suomalaisten käytänteiden yhtenäistymiseen syöpäsairauksien hoidossa. Alan paras kotimainen asiantuntemus oli aina saatavilla. Usein pohdittiin ulkomaisten asiantuntijoiden kutsumista, mutta päädyttiin kuitenkin kotimaisiin voimiin.

Symposiumien aiheet valittiin usein tehtyjen ehdotusten pohjalta Syöpäsäätiön työvaliokunnassa ja hallituksessa, joissa oli huomattavaa syöpä- sairauksien asiantuntemusta. Rintasyöpä ja keuhkosyöpä valikoituivat yleisimpinä syöpinä luontevasti ensimmäisiksi aiheiksi. Nämä aiheet toistuivat kymmenen vuoden välein. Miesten syövistä nykyisin yleisin, eturauhasen syöpä, oli aiheena ensimmäisen kerran vuonna 1980 ja seuraavan kerran vasta 1999 ja kolmannen kerran vuonna 2010. Rintasyöpää käsitellyt symposiumi järjestettiin jo viidennen kerran vuonna 2023. Neljästi ovat olleet aiheena myös suoliston syöpäsairaudet, jotka ovat yleistymässä edelleen.

Aiheen valinnassa ovat korostuneet aina myös ajankohtaiset kehitystapahtumat syövän diagnostiikassa ja hoidossa. Poikkeuksia aihevalinnoissa ovat olleet vuonna 1981 pidetty symposiumi sytostaattihoidosta sekä vuoden 1998 symposiumi valtakunnallisista syöväntorjuntaohjelmista. Vuonna 1995 keskityttiin syöpäsairauksiin terveyskeskuksissa, 1996 syövän syihin ja mekanismeihin ja vielä 1997 säästävään hoitoon ja kuntoutukseen. 1990-luvun lopulla siis poikettiin tavanomaisesta aihevalinnasta.

Symbosiumi

Syöpäsäätiön symposiumi on säätiön vuodesta 1974 järjestämä kaksipäiväinen kutsusymposiumi, joka kokoaa alan kotimaiset asiantuntijat jakamaan tuoreinta tietoa kunakin vuonna aiheeksi valitun syövän tutkimuksesta, diagnostiikasta ja hoitokäytännöistä.

Suomen Onkologiayhdistys, joka perustettiin vuonna 1993, aloitti myös omat vuosittaiset koulutuksensa. Samoihin aikoihin osuivat myös ensimmäiset Duodecim-seuran konsensus- kokoukset rintasyövän hoidon kehittämisestä ja eturauhasen syövän hoidosta. Kansainväliset Cochrane-katsaukset alkoivat ilmestyä 1993. Myös Käypä hoitosuositukset käynnistettiin samoihin aikoihin. Tutkimustietoa ja sen yhteenvetoja alkoi olla aiempaa laajemmin käytettävissä myös syövän diagnostiikassa ja hoidossa.

Syöpäsäätiön symposiumien anti keskusteluineen koottiin aluksi monistemuo
toiseksi tulosteeksi. Vuosien 2003–16 aikana esityksistä tehtiin painettu julkaisu Focus Oncologiae, ja 2017–21 esitysten pohjalta julkaistiin Duodecim-lehdessä vuosittain niin sanottu miniteema ja vuodesta 2022 lähtien muutama ajankohtaisartikkeli ja pääkirjoitus seminaarin teemasta. Vuonna 2016 symposiumi järjestettiin viimeisen kerran Tuusulan Gustavelundissa, ja seuraavana vuonna se pidettiin Hotelli Korpilammella.

Pääsin itse seuraamaan symposiumeja ensin ylilääkärinä 1990-luvulla ja myöhemmin Syöpäjärjestöjen pääsihteerinä 2000-luvulla. Mieleeni on jäänyt ehkä erityisesti maan parhaiden asiantuntijoiden rakentava pyrkimys löytää parhaita mahdollisia käytäntöjä erilaisten vaihtoehtojen joukosta tieteeseen perustuen. Vaikka erilaisia mielipiteitä oli ajoittain paljonkin, kaikkia kuunneltiin. Symposiumeissa saavutettiin usein vaikuttava tunne yhteisestä tavoitteesta, syöpäsairauksien yhä paremmasta hoitamisesta kaikin käytettävissä olevin keinoin. Sitä saattoi edesauttaa myös symposiumin kaksipäiväisyys. Oli mahdollisuus tuulettaa myös vapaa-aikana mielipiteitä ja kokemuksia.

Syöpäsäätiön symposiumin esityksistä koottiin 2003–16 julkaisu Focus Oncologiae. Vuoden 2015 teemana oli keuhkosyöpä.

Syöpäsäätiön symposiumin esityksistä koottiin 2003–16 julkaisu Focus Oncologiae. Vuoden 2015 teemana oli keuhkosyöpä.

Syöpäsäätiön symposiumit 1974–2024

1974 Rintasyöpä
1975 Keuhkosyöpä
1976 Leukemiat ja lymfoomat
1977 Mahasyöpä
1978 Gynekologiset syöpätaudit
1979 Paksu- ja peräsuolisyöpä
1980 Eturauhasen ja virtsarakon syöpä
1981 Sytostaattihoito
1982 Keskushermoston kasvaimet ja lasten syöpä
1983 Pään ja kaulan syöpä
1984 Rintasyöpä
1985 Keuhkosyöpä
1986 Syövän ehkäisy ja seulonta
1987 Melanooma ja muut ihosyövät
1988 Leukemiat ja lymfoomat
1989 Sarkoomat

1990 Paksu- ja peräsuolisyöpä
1991 Urologiset syövät
1992 Gynekologiset syövät
1993 Syövän hoidon sivuvaikutukset
1994 Rintasyöpä
1995 Syöpäsairaudet terveyskeskuksessa
1996 Syövän syyt ja mekanismit
1997 Säästävä hoito ja kuntoutus
1998 Valtakunnalliset syöväntorjuntaohjelmat – toiveet ja todellisuus
1999 Eturauhasen syöpä
2001 Keuhkosyöpä
2000 Pään ja kaulan alueen syövät
2002 Lymfoomat
2003 Suolistosyövät
2004 Kohdun kaulaosan syöpä
2005 Melanooma ja muut ihosyövät
2006 Sarkoomat
2007 Urologiset syövät
2008 Rintasyöpä
2009 Ruokatorven syöpä ja mahasyöpä

2010 Eturauhasen syöpä
2011 Aivokasvaimet
2012 Lymfoomat
2013 Endokriiniset syövät
2014 Pään ja kaulan alueen syövät
2015 Keuhkosyöpä
2016 Suolistosyöpä
2017 Ihomelanooma
2018 Gynekologiset syövät
2019 Verisyövät
2020 Haima- ja maksakasvaimet
2021 Ei järjestetty koronan vuoksi
2022 Munuais-, virtsarakko- ja kivessyöpä
2023 Rintasyöpä
2024 Keuhkosyöpä

Symposiumien lisäksi Syöpäsäätiö järjesti ja tuki kunnallislääkäreiden jatkokoulutuspäiviä, joiden organisointia varten perustettuun pysyvään toimikuntaan valittiin professorit Lars R. Holsti ja Carl-Erik Unnérus. Toimikunta järjesti myös vuosittain kudos- ja solulaboratorioiden lääkärien ja näytteiden esitarkastajien koulutus- ja neuvottelupäiviä ja tuki syöpätautien vastustamistyöhön suuntautuvien sairaanhoitajaoppilaiden ja sairaanhoitajien jatkokurssien järjestämistä.

Syöpäsäätiön hallinnossa tapahtui muutoksia 1972. Carl-Erik Unnéruksen luovuttua säätiön hallituksen puheenjohtajuudesta professori Sakari Timonen ryhtyi johtamaan hallitusta, joka luopui varajäsenjärjestelmästä ja muuttui 12-jäseniseksi. Muutoksen tavoitteena oli varmistaa hallituksen tehokas toimintakyky sekä tieteen ja talouden hyvä asiantuntemus.

Molempia tarvittiin, sillä 1970-luvun aikana säätiö joutui pohtimaan kysymystä, miten se uudistaa toi- mintaansa raskaasta sairaalatoiminnasta vapautumisen jälkeen. Timonen pyrki lisäämään tutkimusrahoituksen osuutta, mutta siihen ei juuri ollut mahdollisuuksia hänen puheenjohtajakaudellaan, jolloin energiakriisi kiristi Suomen taloutta ja Syöpäsäätiön varat menivät pääosin Syöpäyhdistyksen johtaman käytännön syöväntorjuntatyön ja poliklinikkatoiminnan tukemiseen.

ETYK:n huippukokous Helsingissä.

1975

Syöpärekisteri siirtyy vuoden alusta Syöpätautien.

Keskussairaalaverkko valmistuu koko maan kattavaksi, ja rakennetut keskussairaalat ovat kuntayhtymien omistuksessa

1977

Tutkimussäätiöltäjälleen Syöpäyhdistyksen alaisuuteen.

Sakari Timonen

ETYK:n huippukokous Keskussairaalaverkko valmistuu koko maan kattavaksi, ja Tupakkalaki tulee Helsingissä. rakennetut keskussairaalat ovat kuntayhtymien omistuksessa. voimaan. Rockefeller-säätiön stipendin turvin Yhdysvalloissa työskennellyt Sakari Timonen toi Suomeen kohdunsuun irtosolunäyte- eli niin sanotun papakokeen. Naistentautien ja synnytysopin professorina hän oli keskeisesti kehittämässä suomalaista kohdunkaulan syövän torjuntajärjestelmää, josta tuli seulontojen ansiosta yksi maailman tehokkaimmista. Timonen toimi Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajana 1972–77.

Professori Erkki Saxénin puheenjohtajakaudella 1978–79 Syöpäsäätiön taloudellinen tilanne helpottui erityisesti testamenttitulojen nopean kasvun ansiosta: Kun vuonna 1971 testamenteista oli kertynyt alle 200 000 markkaa, 1978 vastaava summa oli jo yli 900 000 markkaa. Saxén korosti Timosen tavoin tutkimustyön merkitystä syöväntorjuntatyössä, kun taas professori Martti I. Turusen puheenjohtajakaudella 1980-alkupuolella huomiota kiinnitettiin syöpäsairaiden ja heidän perheidensä kuntoutukseen ja sopeutumisvalmennukseen. Vuonna 1981 järjestettiin vapaaehtoisen syöväntorjuntatyön edistämiseksi valtakunnallinen PR-talkoot-kampanja, jonka tavoitteena oli lisätä Syöpäsäätiön toiminnan tunnettuutta lahjoittajien ja testamentin tekijöiden keskuudessa.

Kampanja onnistui hyvin, sillä varsinkin testamenttitulot nousivat nopeasti suuriksi.

Talouspäällikkö Eero Keränen pyrki pitämään huolen siitä, että Syöpäsäätiö säilytti maineensa luotettavana säätiönä, jolle kannatti ja jolle oli turvallista testamentata omaisuutensa. Työ oli henkisesti vaativaa, sillä se edellytti usein ikään kuin vainajan lähiomaisena olemista, hautajaisiin osallistumista ja erilaisten ongelmien ratkaisemista. Kerran Keränen joutui jopa huolehtimaan vainajan koirasta ennen kuin sille löydettiin uusi koti.

Kun maaliskuussa 1983 tuli kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Syöpäsäätiö oli merkitty oikeusministeriön säätiökirjaan, asiaa päätettiin noteerata pääasiassa vain siten, että Tuusulan symposiumin avajaisissa kiinnitettiin huomiota sen saavutuksiin kuluneiden vuosien aikana. Lisäksi hallitus kutsui säätiön hallintoneuvoston tavallista juhlallisemmin muodoin järjestettyyn kevätkokoukseen, jonka yhteydessä tarjotuille päivällisille kutsuttiin myös Syöpäyhdistyksen ja Tutkimussäätiön hallitusten jäsenet. Henkilökunnasta näihin tilaisuuksiin saivat kutsun vain pääsihteeri, terveyskasvatuslääkäri ja talouspäällikkö, muille järjestettiin oma erityinen juhlatilaisuus.

Vuosi 1983 muodostui Syöpäsäätiölle taloudellisesti niin menestykselliseksi, että juhlakokouksessa voitiin ilmoittaa, että se tulee osoittamaan syöpätautien tieteelliseen tutkimukseen varoja niin paljon, että Syöpätautien Tutkimussäätiön suurstipendi voidaan nostaa vähintään 600 000 markkaan. Korostaakseen tutkimuksen merkitystä Syöpäsäätiö toi esiin, että sen ja Syöpäyhdistyksen yhteisesti 1960-luvun alkupuolella aloittaman kohdun kaulaosan syövän esi- ja varhaisasteiden joukkotarkastuskokeilun kasvaminen valtakunnalliseksi terveydenhoito-ohjelman osaksi 1972 oli johtanut siihen, että vuosittain tähän syöpään sairastuvien määrä oli pudonnut kolmannekseen ja kuolemantapausten määrä neljännekseen aiemmasta. Vastaavaa tulosta ei ollut saavutettu missään muualla, mutta niissä Pohjoismaissa, joissa oli seurattu Suomen esimerkkiä, kehitys oli ollut samansuuntainen.

Valtioneuvosto asetti 1982 komitean laatimaan yhteenvedon syöpätautien esiintyvyyteen vaikuttavista tekijöistä ja selvittämään Suomen väestön ja eri väestöryhmien altistumista syöpävaaraa aiheuttaville tekijöille. Sen oli arvioitava syöpävaaraa aiheuttavien tekijöiden merkitystä, niiden vähentämiseksi tehtyjä toimenpiteitä ja näiden toimenpiteiden edistämismahdollisuuksia. Viimeinen ja tärkein tehtävä oli tehdä esitykset toimenpiteistä, joiden avulla voitaisiin parhaiten vähentää väestön syöpäriskiä ja ehkäistä syöpätautien esiintyvyyttä.

Urho Kekkonen valitaan neljännen kerran Suomen presidentiksi.

1978

Erkki Saxén valitaan Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi

Työterveyslaki tulee voimaan.

1979

Syöpäsairauksien vaativin hoito pyritään keskittämään viiteen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Urho Kekkonen luopuu sairauden vuoksi presidentin tehtävästä.

1981

Valtakunnallinen PR-kampanja järjestetään lisäämään Syöpäsäätiön tunnettavuutta.

Mauno Koivisto valitaan Suomen presidentiksi.

1982

Valtioneuvosto asettaa Syöpäkomitean, jonka puheenjohtajaksi kutsutaan Erkki Saxén.

Syöpäjärjestöjen keskeinen asema suomalaisessa syöpätyössä näkyi siinä, että niiden edustus komiteassa oli vahva. Sen puheenjohtajana oli Erkki Saxén, vai- kutusvaltaisena sihteerinä Niilo Voipio ja jäseninä muun muassa Liisa Elovainio ja Matti Hakama, joiden ansiosta komitea ei tyytynyt edeltäjiensä tapaan vain kuvaamaan syövän yleisyyttä ja esiintymistä vaan nosti esiin syövän syntyyn vaikuttavia konkreettisia tekijöitä. Mietinnön sisällön suuntautumiseen vaikutti voimakkaasti brittiläisten syöpäepidemiologien Richard Dollin ja Richard Peton 1981 ilmestynyt tutkimus The causes of cancer, jossa tuotiin selkeästi esiin muun muassa tupakan ja keuhkosyövän välinen yhteys.

Komitean mukaan parhaat keinot syöpäsairauksien aiheuttamien tuhojen ehkäisemiseksi olivat tieteellisen tutkimuksen tehostaminen, terveyskasvatus ja syöpätilanteen jatkuva seuranta. Mietinnössä esitettiin lukuisia ehdotuksia, joiden avulla syöväntorjuntaa voitaisiin edistää. Syövän hoito- ja toteamismahdollisuuksien lisäämisen ohella tuotiin esiin toimenpiteitä, jotka ulottuivat niin lainsäädännön, terveyskasvatuksen kuin tutkimustyön alueelle. Erityistä huomiota kiinnitettiin tarpeettoman altistumisen ehkäisyyn ja oireettoman väestön valistamiseen erityisesti tupakan, alkoholin ja epäterveellisen ruokavalion vaarallisuudesta. Syöpävaaran vähentämiseksi oli lisättävä oireettoman väestön joukkotarkastuksia, edistettävä tieteellistä tutkimustoimintaa ja turvattava Syöpärekisterin toimintaedellytykset.

Syöpäkomitean mietintö osoittautui merkittäväksi, sillä se sai valtiolliset päättäjät vihdoin ymmärtämään syöpäkysymyksen laajuuden ja merkityksen yhteiskunnassa ja sitä voitiin myös monin tavoin hyödyntää Syöpäjärjestöjen toimintakentässä. Kaikkia sille asetettuja toiveita se ei kuitenkaan onnistunut täyttämään, sillä siinä esitetyt toimenpiteet vesittyivät osin. Tärkein kansainvä- linen tavoite kuitenkin saavutettiin, sillä komitean ansiosta Suomen Syöpärekisteri saattoi liittyä 1980-luvun puolivälissä Lyonissa toimivan Kansainvälisen Syöväntutkimuslaitoksen (IARC) johtamaan laajaan kansainväliseen tutkimukseen, jonka aiheena oli syöpähoidon (sädehoito, sytostaatit) vaikutus uuden primaarisyövän yleisyyteen.

Eero Saksela saa Matti Äyräpään palkinnon syöpien tutkimisesta.

1983

Syöpäsäätiö alkaa lisätä tukeaan tieteelliselle tutkimukselle.

Martti Turunen

Helsingin yliopiston kirurgian professori Martti I. Turunen oli modernin gastroenterologisen kirurgian ensimmäinen järjestelmällinen kehittäjä Suomessa. Hän oli merkittävä yliopisto-opettaja. Hän toimi Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajana 1980–84.