Suuntautuminen tutkimuksen rahoittajaksi
Syöpäsäätiön perustajien päätavoitteena oli parantaa mahdollisimman nopeasti syöpäpotilaiden hoitomahdollisuuksia, joten tieteen tukeminen jäi pakosta aluksi toisarvoiseen asemaan. Tahtoa siihen olisi kyllä ollut, mitä osoitti säätiön 1950-luvun vaihteessa Kai Setälän tutkimuksille myöntämä tuki ja tekemä aloite perustaa Tasavallan Presidentti J. K. Paasikiven rahasto. Syöpäsäätiö toivoi pääsevänsä päättämään rahaston apurahojen jaosta, mutta sen tehtävän Suomen Syöpäyhdistys otti itselleen vahvemman oikeudella.
Syöpäsäätiö joutui varojen puutteen vuoksi keskittymään yli 10 vuoden ajan syöpäpotilaiden hoidon parantamiseen ja Syöpäyhdistyksen tukemiseen, kunnes sen ja Syöpäyhdistyksen 1963 solmima yhteistoimintaohjesääntö muutti tilanteen. Ohjesäännön mukaisesti Syöpäyhdistys luovutti pääosan omaisuudestaan ja rahastonsa Syöpäsäätiölle, jonka tehtäväksi tuli rahoittaa yhdistyksen toimintaa sairaaloiden ylläpitämisestä tieteellisen tutkimuksen tukemiseen. Syöpäsäätiö ei siten voinut edelleenkään tukea suoraan tiedettä, mutta se sai nyt hallintaansa muiden rahastojen ohella J. K. Paasikiven rahaston, joka jakoi sen alaisuudessa ensimmäiset apurahansa 1964. Tästä jaosta alkoi Syöpäsäätiön kehitys Suomen tärkeimmäksi yksityiseksi syöpätutkimuksen tukijaksi.
Syöpäjärjestöjen vapautuminen sairaalatoiminnan ylläpidosta antoi Syöpäsäätiön hallituksen pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Lauri Kalajalle uskoa siihen, että säätiö voisi alkaa tukea tiedettä käyttörahastonsa kautta. Nämä toiveet romahtivat 1969, kun kävi selväksi, että lahjoitusten verovapautta koskevan asetuksen muutoksen vuoksi Syöpäsäätiö ja Syöpäyhdistys joutuivat yhdessä perustamaan Syöpätautien Tutkimussäätiön, joka keskittyi vain tutkimuksen tukemiseen. Tutkimussäätiön rahoittaminen jäi suurelta osin Syöpäsäätiön vastuulle, mikä merkitsi sitä, että sen mahdollisuudet omien apurahojensa määrän lisäämiseen menivät saman tien – harmitusta lievensi se, että tuki meni sentään syöpätutkimuksen edistämiseen.
Vuonna 1972 Syöpäsäätiön hallituksen puheenjohtajaksi tullut professori Sakari Timonen oli huippututkija, joka oli tuonut kohdunkaulan syövän sytologian Suomeen ja vaikuttanut keskeisesti Matti Hakaman johtaman Joukkotarkas- tusrekisterin ja Syöpäjärjestöjen kanssa siihen, että Suomeen syntyi yksi maailman parhaista kohdunkaulan syövän seulontajärjestelmistä. Hän oli muiden hallituksen tutkijajäsenten kanssa hyvin tietoinen siitä, että Suomessa syöpätutkijat joutuivat toimimaan huomattavasti heikommin resurssein kuin muissa Poh- joismaissa. Tämä oli erityisen valitettavaa siksi, että syöpäpotilaiden seuranta oli Suomessa Syöpärekisterin ja sairaaloiden tarkan jälkikontrollin ansiosta hyvin korkealla tasolla, mikä oli luonut hyvät edellytykset syövän syiden ja ennalta ehkäisyn tutkimiselle.
Lars R. Holsti toimi Helsingin yliopiston sädehoidon ja syöpätautien professorina 1968–93. Hän tutki erityisesti syöpätautien säde- ja lääkehoitoa ja toimitti kolme oppikirjaa syövästä ja säteilybiologiasta. Holsti oli Syöpääätiön hallituksen jäsen 1973–94.
Timonen sai aikaan sen, että Syöpäsäätiön hallitus asetti marraskuussa 1977 erityisen toimikunnan pohtimaan, minkä laatuista ja kuinka laajaa tieteellistä toimintaa Syöpäsäätiö kykenisi harjoittamaan Syöpäyhdistyksen johtaman käytännön syöväntorjuntatyön ohella. Toimikunnan, johon kuuluivat Sakari Timonen puheenjohtajana, professorit Lars R. Holsti ja Erkki Saxén jäseninä sekä Niilo Voipio sihteerinä, tehtävänä oli toimintojen optimointi, karsittavien toimintojen aikataulun laadinta sekä taloudellisten kustannusten arviointi.
Toimikunnan mietintöä käsiteltiin 20.3.1979 Syöpäsäätiön hallituksen kokouksessa, jota johti Timosen jälkeen säätiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu Syöpärekisterin johtaja Erkki Saxén. Mietinnössä esitettiin, että Syöpäjärjestöt ryhtyisivät harjoittamaan laboratoriotoimintaa vain poliklinikkojensa yhteydessä. Vaikka poliklinikoilla oli oma goodwill-arvonsa, ja niiden ylläpitäminen oli sääntöjen mukaan yksi Syöpäsäätiön päätarkoituksista, vähitellen tulisi varautua poliklinikoista luopumiseen. Toimikunnan mielestä poliklinikkatoiminta voitaisiin asteittain ja pääosiltaan korvata neuvonta-asemien avulla.
Mietinnössä näkyi Saxénin voimakas vaikutus, sillä hän oli jo muutamia vuo- sia aiemmin esittänyt, että Syöpäjärjestöjen tulisi luopua poliklinikkojensa tukemisesta. Hänen mukaansa yhteiskunnan ylläpitämät yleiset poliklinikat ja yksityiset lääkäriasemat huolehtivat poliklinikkatoiminnasta tyydyttävästi, ja syöpätautien varhaistoteamisessa järjestöjen poliklinikoiden merkitys oli pieni.
Siksi voimavarat tulisi keskittää aloille, jotka tukea todella tarvitsivat: valistus- ja tiedotustoimintaan, koulutuksen tehostamiseen sekä erityisesti tieteelliseen tutkimustyöhön. Syöpäjärjestöt olivat kyenneet suuntaamaan tieteelliseen tutkimukseen vuosittain vain noin 400 000–500 000 markkaa (250 000–310 000 euroa), mikä merkitsi sitä, että syöpätutkimukseen haetuista apurahahakemuksista puolet oli saanut myönteisen päätöksen.
Syöpäsäätiön oli suuntauduttava tieteellisen työn tukemiseen ja omien apurahojen määrän kasvattamiseen.
Syöpäsäätiön hallitus hyväksyi sekä tutkimus- että neuvontatoiminnan ra- hoittamisen lisäämisen periaatteessa mutta ei käytännössä, koska siihen ei ollut varoja. Syöpäsäätiön nousu Suomen tärkeimmäksi syöpätutkimuksen yksityiseksi tukijaksi alkoi vasta 1985, jolloin professori Pentti J. Taskisen johtama hallitus päätti, että säätiön oli suuntauduttava tieteellisen työn tukemiseen ja omien apurahojen määrän kasvattamiseen. Nyt päätös toteutui myös käytännössä, sillä säätiön käyttörahaston ja muiden rahastojen myöntämien apurahojen määrä nousi nopeasti kahden miljoonan markan tuntumaan (660 000 euroon).
Säätiön taloudellisen tilanteen pikaista paranemista osoitti se, että 1988 se saattoi myöntää käyttörahastostaan enemmän tutkimusrahaa kuin sen muut rahastot yhteensä, mutta siitä huolimatta se kykeni avustamaan sekä Syöpäyhdistystä että Tutkimussäätiötä miljoonalla markalla. Vuosikymmenen vaihteessa säätiön suuntautuminen tieteen tukemiseen vain voimistui, kun se Syöpäyhdistykselle suunnatun kahden miljoonan markan lisäksi tuki Tutkimus- säätiötä vastaavalla summalla ja jakoi apurahoja lähes 4,5 miljoonaa markkaa.
Tutkimusrahoituksessa tapahtuneen kasvun voimakkuutta osoittaa se, että Syöpäjärjestöt nousivat nimenomaan Syöpäsäätiön antaman tuen ansiosta 1980-luvun aikana kymmenen eniten tieteitä tukevan säätiön joukkoon oltuaan edellisellä vuosikymmenellä hädin tuskin 20 suurimman joukossa. Vuosikym- menen vaihteen jälkeen säätiön suuntautuminen tieteen tukemiseen vain voimistui, kun se pystyi hyvien lahjoitus- ja testamenttitulojen, omaisuuden parantuneen tuoton ja Tutkimussäätiöltä sen hallintaan siirrettyjen rahastojen ansiosta lisäämään tieteellistä tukeaan lamavuosien aiheuttamista hetkellisistä pysähdyksistä huolimatta.
Vuonna 2014 hyväksymässään Strategia 2020:ssa Syöpäjärjestöt asettivat yhdeksi päätavoitteekseen syöpätutkimuksen vahvistamisen. Tavoitetta tuki samana vuonna tapahtunut Syöpätautien Tutkimussäätiön sulauttaminen Syöpäsäätiöön, josta tuli Syöpäjärjestöjen pääasiallinen tieteellisen tutkimuksen tukija. Syöpäyhdistys jakoi rahastoistaan vielä jonkin verran tutkimusapurahoja, mutta niiden hakemukset otettiin vastaan Syöpäsäätiön apurahahaun yhteydessä ja arvioitiin sen arviointitoimikunnissa ja apurahalautakunnassa.
Syöpäsäätiöstä oli tullut Syöpäjärjestöjen tiedesäätiö.